Nyt enemmän kuin koskaan


Metailua ja muuta

Kirjoitettu paikassa Uncategorized kirjoittanut nytenemmankuinkoskaan on the huhtikuu 25, 2009

Juu, on tullut pidettyä taukoa bloggaamisesta ja muustakin. Syitä on monia.

Kamppailulajit ovat olleet tauolla pääsiäisen jälkeen täysin. Monenlaista tekosyytä on ollut, mutta jos en sen enempää avaudu. Sen sijaan hinku harrastaa nimenomaan brassijujutsua ovat hiipunut, olen ajatellut että muutkin mattolajit saattaisivat olla yhtä kivoja. Lihonutkin varmaan olen edelleen pääsiäisen jälkeen, että syytä liikkua olisi. Mutta se siitä.

Bloggaamis-taukoon on ollut omat syynsä. Kirjoitettavaa kyllä olisi ollut: pääsiäisenä piti kirjoittaa auki omia sattumuksia ja suhtauutumista transhumanistien toiminnan suhteen. Mieltä vaivaa nytkin tuo tv-lupamaksun “ajanmukaistus”. Mutta kirjoittamista lannistaa yksi hyvin yksinkertainen ja pieni asia.

Joku asioista tietämätön ääliö oli jättänyt kommentin ostoboikotti-raapustukseen, enkä oikein tiedä mitä tehdä. Hyväksyä kommentti? Siitä tuli paha mieli, se osoitti kirjoittajan asiantuntemattomuuden ja ei ollut kohtelias tai sisältänyt mitään perusteltua argumenttia, se oli sellainen tyhmä nälväisy vaan. Sitä voisi käyttää tosin varoittavasta esimerkistä ja osoittamaan tiettyä empatian/tiedon puutostilaa tai stereotypiohin juuttumisesta (kaikki maailman muslimit eivät totisesti ole samasta puusta veistettyjä). Hylätä kommentti? No, ei se mitenkään erityisesti liittynyt asiaan ja kirjoittajan maantiedon tietämyksessä olisi parantamista, mutta eipä noita kommentteja muutenkaan ole sadellut.

Kirjoitan asiasta luultavasti myöhemmin. En ole ajatellut blogin moderointia hirveästi mutta jos jatkan niin nyt olisi varmaan hyvä lyödä lukkoon jotain. Ajattelen tällä hetkellä että se olisi jotain suuntaan “ei ääliöden rajattomalle kommentoinnille” (nyt systeemi taitaa olla hyväksyntää odottavalla systeemillä) mutta “jos jotenkin järkevällä tavalla liittyy asiaan, kommenttia käsitellään jollain tavalla vaikkei sellaisenaan julkaistaisikaan”.

Lisää yöunien jälkeen. Tai useampien yöunien.

Jätä kommentti