Maailma haltuun
Kun kärsin pienistä selkäongelmista, kaikesta huolimatta tuhlaan aikaani blogimerkinnän tekemiseen. Markkinatalouden erinomaisuutta mainostaakseni vieläpä.
Kun nyt punnan kurssi oli alhaalla niin tilasin runsas viikko sitten amazon-verkkokaupasta yhden dvd-boksin ja kolme kirjaa. Yksi kirjoista on David Allenin “Getting Things Done” eli eräs oman elämän hallinnan ja tuottavuuden merkittävimmistä teoksista, joka pitäisi mielestäni suomentaa ja kun tuon järjestelmän joskus opettelen teen sen vaikka itse. Toinen kirja, Russellin ja Norvigin kirjoittama Artificial Intelligence- A Modern Approach 2. painos on oppikirja johdatus tekoälyyn kurssille, tai alkuosa on. Muutenkin “yleissivistävä”. Ongelmanratkaisu haltuun
Kolmas kirja on Norman G. Finkelsteinin kirjoittama Beyond Chutzpah- On the Misuse of Anti-Semitism and the Abuse of History. Palestiina ja Israel, ’nuff said. DVD-boksi taas on John Pilgerin TV- ja elokuvajournalismin merkittävimmät teokset sekä kirjan Pilgerin urasta. Kirja tuli yllärinä ja pieni epäselvyys oli ostohetkelläkin kuinka paljon materiaalia tulee dvd-levyillä: 16 dvd-levyä, yhdessä keskimäärin 3 dokumenttia, uusin leffa “The war on democracy” yhdessä, useampi dokkari Palestiinasta, Kambodjasta, Vietnamista, Burmasta ja ydinaseista. Onpa mukana haastatteluja kulttuurivaikuttajilta kuten Salman Rusdielta ja Costa Gavrasilta sekä dokumentti siitä kuinka Chagoksen saaren asukeilta vietiin maat -kansalta siis vietiin asuinpaikka.
Maailma haltuun! Silmiä ei tule ummistaa vääryyksiltä, eikä tule vaieta: mutta maailmaa pitää myös tehdä itselleen ja muille paremmaksi, eikä vain valittaa tapahtunutta.
Hohhoijaa, jos taas palais opintoja tekemään…
Uusin suunnitelmani painonhallintaan
Koska lihoin pyhinä, tai siis olin ainakin sen jälkeen liikapainoinen BMI:n mukaan, olen nyt taas arvioinut menetelmiä miten pudotan painoani normaaliin ja sitten tavoitteeseen eli vielä -10 kiloa. Kun vielä vietän tipallista tammikuuta eli putsaan kaappia etanolista mitä sitten viime vuoden aikana kertynyt, tässähän on ihan haastetta. Otetaas suunnitelma tammikuu, eli muokkaamaton ja revisiota käymätön versio tähäns ensiksi.
Poikkean aikaisemmista menneiden vuosien suunnitelmista ja otan liikunnan eli kalorien kulutuksen etualalle. Taekwondoa jatkan varmasti tässä kevään aikana eli se ensiksi:
- Maanantaina käyn ainakin toisessa noista: ottelutekniikka- tai liikesarjatreeni. Tällä hetkellä taitaa olla oleellisempi liikesarjat eli tunti vöhintään treeniä maanantaisin
- Torstai on kanssa aika ehdoton: vyötekniikkatreenit tekee tunnin. Jos jää potkutreeneihin tai ottaa muuta treeniä, niin sitten tulee enemmän
- mahdollisesti myös keskiviikkona joko yliopisto- tai itsepuolustustreenit sekä sunnuntain core, tai sitten ei, jos joku uusi peruskurssi blokkaa
Olisi tässä sunnuntaina tarkoitus mennä kahteen eri lajinäytökseen: Turun Jujutsu-seuran ja Shaolin Dojon. Ekassa kiinnostaa brassi-jujutsu ja jälkimmäisessä Tai chi ja Wing Tsun myös jossain määrin (no ei hirveesti oikeestaan WT). Judon alkeiskurssikin alkaisi Turun judoseurassa ennen kuun loppua ja kaikenlaista. Joka tapauksessa lisää treeniä tulisi:
- Jos innostun menemään bjj:n alkeiskurssille niin keskiviikko sitten “pyhittyy” sille ja lauantai myös, uutena treenipäivänä
- Tai Chi saisi tiistaille uutta tekemistä
- Wing Tsun saisi keskiviikkona, perjantaina, lauantaina (?) ja sunnuntaina liikettä
- Judo olisi tiistai- ja torstai-ehtoisin eli tiistaille olisi tekemistä
- ?
Eli sitten jää varmaan vielä muutama päivä jotka voisi käyttää liikuntaan, ja yhen varata lepopäiväksi. En minä mitenkään reipasta kuvaa halua antaa kun tälläisia maalailen: käytännön syyt pakottaa liikkumaan, kun vaan tuo pää leikkaisi vielä samaa tahtia. Paikat näet puutuu siitä kun istuu vähintään viisi tuntia päivässä melkein putkeen luennoilla, kirjastossa ja kotona. EI ole tullut tällä viikolla lähdettyä yliopistoliikunnan juttuihin riittävästi, lauantain ja perjantain jumppien missaaminen kait on aiheuttanut tämän työtehon alenemisen viikonlopuna, vaikka jos enempi ajattelee, niin kelienkin puolesta on joutunut olemaan sisätiloissa mikä ei edistä työtehoa.
Joka tapauksessa, yliopistoliikunta tarjoaa vielä mahdollisuutta harjoitella ja aamuisinkin jopa. Näillä sitten saisi täytettyä oman ohjelmiston niin että lepopäiväksi tulisi joko tiistai, lauantai tai perjantai. Vähän harmittaa se että ensisijainen yritys vähentää kalorien saantia jää taka-alalle, mutta toisaalta eipä tuo ole tässä “siirtymävaiheessa” toiminutkaan, joten syystäkin taka-alalle. Pitäisi vaan jaksaa käydä noissa ja laskea myös noussut kalorikulutus.
Olen sentään malttanut vähentää suklaapatukoiden ja muiden turhakkedein syöntiä ja vähän katsoa muutenkin. Rommia vedetään viimeistä lasillista (kolalla) joten tipallinenkin lähestyy loppuaan, ens viikonloppuna sitten loput vermutit.
Joo, piraattipuolueilu lisää istumista eikä vähennä joten sille ei oo liikaa aikaa. No, ehkäs myöhemmin… vaikka uudenvuoden (ääneen sanomaton) lupaus liittyykin sille puolelle, niin pitäähän sitä nyt itsestään pitää huolta.
Arkipännimistä, kone huoltoon
Kun nyt alkaa opintojen kanssa olla kiirettä (tentti, essee ja harjoitustyönä tehtävä matopeli-applet), alkaa muutkin asiat harmittamaan. Ensinnäkin ajan puute, esimerkiksi Piraattipuolueen hyväksi ei pysty tekemään niin paljon kuin haluaisi. Sen lisäksi pännii muutenkin.
Jätin sitten viimein takuuhuoltoon tuon temppuilevan Acer-kannettavan. Sen kyky hoitaa näyttörutiineja oli jotain todella ällistyttävää: sama video jota katsoi paljon pienemmin resurssein mäkillä (mini) 6 muun ohjelman ollessa taustalla nyki harvoin. 3 kertaa enemmän muistia sisältävä ja nopeammalla prosessorilla varustettu Acer Aspire sen sijaan hyppi yli ruutuja kun ei yhtään toista ohjelmaa ollut itse käynnistänyt. Ruutuja skipattiin reilusti mutta kun piti prosessorinkäyttöseurantaa päällä, niin eipä prosessorilla mitään ihmeellistä tekemistä ollut. Lisäksi ohjelmien kaatuiluun alkoi pikku hiljaa yhdistää tuon ongelman. Osa peleistä ei käynnistynyt tai sitten pyöri hetken aikaa, vaihtelevalla menestyksellä.
Ongelmat alkoi tunnistaa kun x-chat alkoi värjäämään rivejä omituisesti (sivupalkissa) ja pidempiaikainen käyttö kaatoi koneen. Animekin pyöri huonosti. Pikku hiljaa kaikki alkoi pyöriä huonosti. Outoja värikenttien ja muiden värjäytymisiä. Mutta jos lakkaisi potemasta tätä, vaikka aikaisemmin onkin uutisoitu noiden nvidian 8400 ja 8600-mobiiliversioiden olevan tavallista huonolaatuisempaa erää. Joskus kesällä jo.
Pari outoa asiaa mitä myyjä sanoi jäi vaivaamaan:
- Stockmann ei korvaa uutta konetta, maksaa huollon jos tarvetta on kylläkin. Jos Acer myöntää takuun ja sitä myöten uuden koneen mikäli vika on korjaamattomissa, asia on ok. Muussa tapauksessa kuulostaa siltä että asiasta on syytä valittaa jollekin kuluttajaviranomaiselle.
- Acer noutaisi koneen kotoa pian huoltoon, mutta Stockmannilla se on hyllyllä viikon ennen kuin se lähtee eteenpäin. Tavallaan olen ehkä vanhanaikainen mutta onko kyse vain siitä ettei joka koneesta viitsitä soittaa Stockmannilla vai onko niille eri palvelusehdot kuin asiakkaalle?
Joka tapauksessa koetti kovasti ensin saada konetta Acerin huoltoon, mutta en viitsi enkä kerkeä muuttaa aikataulujani vielä yhden tahon takia. Kieltämättä kävi mielessä ottaa ensin yhteys Aceriin, mutta sitten kuitenkin näin vanhanaikaisuuttani tein näin.
Jos potis taas muita ongelmia…
ToDo ja silleen
Kun taas “kerkeän” inan verran kirjoittamaan (pitäähän sitä jotain muutakin tuottavaa tänään tehdä kuin lukea tenttiin ja siivota) niin hahmottelen tähän juttuja joita minun pitäisi jossain vaiheessa tehdä, varsinkin kirjoittaa. Niin, listojahan olen jo tehnyt muualle, mutta koetan opetella taas GTD-systeemiä ja kirjoitanpä tennkin asioita ylös myöhempää katsomista varten, kun ei pahemmin haittaa että nämä on näkyvillä ja osa kuitenkin on tulevia blogauksia.
Niin, GTD:tä ajattelin opetella taas. Ajattelin aloittaa koukun kautta tai aloitin itse asiassa jo, teen tekemättä jääneen joulusiivouksen ja samalla kuuntelen David Allenia. Eteinen ja kylpyhuone jynssätty, pahin urakka vielä edessä ja paras kuuluvuus myös.
Mutta suurin osa ajasta menee Käyttöjärjestelmien tenttiin lukiessa. Luen kirjaa ja sitäkin ilmeisesti liian hutiloiden, enkä tule koko tenttialuetta luultavasti lukeneeksi, jäänee tuo multimedia-kappale lukematta.
Huomasin sitten taas olevani ylipainoinen kun uskaltauduin vaa’alle, 1,5 kiloa liikaa + vielä se vanha tavoite -10 kiloa. Saasta kun harmittaa mutta kai se tekosyy on sitten nää pyhät
Liikuntaharrastuksiakin on tullut pohdittua, jonkun uuden kamppailulajin voisin aloittaa, mutta sopivat päivät jos aikoo taekwondossa jatkaa (ja maksut maksaneena minähän jatkan) ovat lähinnä tiistai, perjantai, lauantai, mieluummin-ei-sunnuntai ja mieluummin-ei-keskiviikko, jolloin olisi kahden taekwondoryhmän lisäksi valinnan varaa esim. ruotsin harjoittaminen Luckanissa.
Alkaa pikkuhiljaa tihkua tietoa alkavista alkeiskursseista, aikataululleen jotenkin sopisivat ja harkinnassa näin ovat ainakin tai chi (ajattelin soittaa yhteyshenkilöllekin), nanbudo, brasilialainen jujutsu ja wing tsun. Ainakin tang Langin alkeiskurssista tiedottamisia odottelen, tampereella alkaa helmikuun puolella.
Nyt sitten äkkiä loput vuodatukset epäkoherentisti ja kieliopillisesti väärin mutta asia ytimekkäästi, blogaan erittäin tod.näk. myöhemmin:
- IRC-paasto 2+ viikkoa: ajanpuute, osa kellonajoista #piraattipuolueella ääliöt, hidas kirjoittaan
- Turun asioistakaan pp-jutut ei kerkeen, pitäis retrospektaan ja tiedotella jämiä
- masennus: rauhantyö rauhanliikkeellä epäonnistuu, USAbias israeltiedotus yms., idiooteille hamas=palestiina, eivät tiedä arkea eikä bodycount
- Sharlinin osin epätosi väite “ihan tekopyhää surra yhtä kuollutta tuntematonta jos 150 000 kuolee per päivä”: ihmisen vajaavaisuus, mikä fraktio sitten merkitsee, empatia sairautta, eri konteksti, “surra” äs in grief vai “surra” äs in worry about ?, edustaako yksi kuitenkin jotain, väkivalta vääjäämätöntä?
- transhumanismin menetetty mahdollisuus sosiaalisena (oikeuden) liikkeenä, en enää ylpeä transhumanisti, kuolon statistinen sokeus ja on/off-spekulointi harhakuvana singulariteetin saavuttua yhteiskunnallisessa ongelmanratkaisussa singularitääreillä
- taas enemmän aikaa pasimismille
Jotain varmaan puuttuu mutta jos nyt nääkin lakkais vaivaamasta kunnes taas kirjoittaa yms.