Rikki
Käynnistyi tuo Piraattipuolueen kannattajakortien keruukin sitten viime viikon perjantai eli 12. päivä syyskuuta 2008. Onnistuin vielä hommaamaankin noita silleen että sain noutaa nuo kello 16 tuolta Kuralan postiyksiköstä, näitä pieniä yo-kylässä asumisen iloja
Sitten vielä kokoukseen kello 17 paikkaan joka on ihan eri suunnassa yo-kylästä katsottuna. Jäi totta kai tkd-treenist väliin, senhän arvasi kun samaan aikaan alkavatkin.
Lauantai: kauppaan (sain asiakkaan allekirjoittamaan kannattajakortin, töihin “aamu”-vuoroon ja sitten tenttiin lukemaan. Ei kerkee kerään ja treenejä ei normaalisti ole. Jotenkin turhan oloinen päivä, ei tullut kuitenkaan liikaa luettua (jotain Puolueen paikallisen toiminnan maileja taisin lähettää vielä seuraavan vuorokauden puolella).
Sunnuntai jonkin sortin uusinta tästä paitsi etten mennyt treeneihin vaikka olis päässyt, ja töihinkin olisin päässyt sairastumisen takia mutt tenttiin luku meni etusijalle.
Maanantai: Aamutentti. Luvattuja kannattajakorttien postitusta. Treeneihin. Mitään muuta ei tullut tehtyä, kait. Päivät menee johonkin muistiaukkoon nykyisin.
Tiistai: sain kerättyä 4 korttia luentojen väliajalla kun uskalsin avata suuta. Kädet tärräsi ihan hirveesti joka korttia ojentaessa. Menisi paljon paremmin jos ei olisi yksin tai saisi jonkin roolin päälle. Mutta tällainen ujo introvertti kun on… ajattelin kyllä mennä kysymään JIT:n luennolta en sitten viittinyt. Asteriskin toimistollakin sitten istuin jonkun aikaa, emmä sielläkään viitsinyt kysellä, kun ei niin montaa ihmistä käynytkään samaan aikaan ja yhdeltä (vai kahdelta?) jo sain kortin. Tosin pistin Saloon 10 korttia. Näin BobaMa:n kaupungilla, syötiin pitsat ja vaihdettiin hiukan kuulumisia: kritisoin tota flyijeria jonka zzorn oli viitsinyt tehdä. B. tuumaili kanssa kritiikkini järkevyyttä. Päällimäiseksi jäi käteen se että www-osoite voisi olla suurempi kuin esim. otsikko “Kerää kannattajakortteja!” (imperatiivin käyttö nyt muutenkaan ei herätä ajatusta helposta lähestyttävyydestä varsinkin kun lauseen nomiini on vielä arkisanaston ulkopuolelta) ja teksti voisi olla isompaa suuressa osaa flyijeria (ja tasalaatuisempaa luettavuuden kannalta), toisaalta tekstiä on liikaa. Joka tapauksessa haluan jotain selkeämpää jota voi sekä jakaa ihmisille että kiinnittää ilmoitustauluille ja se täytyy tehdä itte. B huomautti että on noita Piraatti-julisteita on kanssa wikissä, laittoi linkkiäkin myöhemmin. En tykkää noista, niissä on taas liian vähän informaatiota ja ovat muutenkin latteita sanomaltaan. Huonompana ideana pidän kuitenkin tuota ehdotusta flyijerin ja julisteen yhdistelmästä ilmoitustauluille. Häipyy helpommin kun uudet ilmoitukset saavat paikkansa mikäli on 2 kpl samasta ja 2 huonoa/keskinkertaista (ilmoitustaulukäytössä siis) ei korvaa yhtä hyvää/kelpoa. Kirjoitteli taas iltamyöhään ja teki demoja viime tingassa (kahdet aamulla, pakkorako tehdä kun osa on kuitenkin pakollisia tenttioikeuteen).
Tänään: univelan jo kerryttyä useisiin tunteihin (taas olin jotain kirjoitellut edellisenä yönä), heräilin aamulla. Lyhyet unet, herkällä hermot. Lukee sähköpostin, jos vaikka joku muukin haluaisi hänelle postitettavan kannattajakortteja, pääsi yhdestä tapauksesta kuitenkin eilen eroon. Yksi viesti tullut, jossa otsikossa kannattajakorteista. SItä lukee ja miettii “Mikä hoputuskirje tämä on?” . Puolueen tiedottaja se siinä jakaa viisautta siitä kuinka pitäisi pääkaupunkiseudun ulkopuolellakin kerätä kortteja. Toteaa että ei kannata näin ärtyneenä lukea, käy suihkussa ja pakkaa tavaroita nopeesti että kerkee ekoihin demoihin ajoissa pyöräileen.
Ekoissa demoissa jotain 8 ihmistä ja 15 seuraavissa. Huomaa että antiperspirantti jäi laittamatta kainaloon. Ei viitti kysyä. Todennäköisyyslaskennan demoista jää liian vähän aikaa seuraavaan luentoon, kiireesti Assarille kasvisruokajonoon että ehtii seuraavalle luennolle. Seuraavalle luennolle kävellessä (kerkesin kun tuli luennoitsija sen verran myöhään itsekin, 5 metriä jäljessä) alkoi taas jutut purkautuun päässä. Mitä helvetin järkee on lähettää noita hoputuskirjeitä kun kampanjasta on kulunut vasta viisi päivää (ja vielä aamusti)? Oliko se tavoiteaika joku viikko hä? Jotain tolkkua noihinkin, ehkä sitten kun (ainakin) tasan viikko on kulunut tai ihan kampanjan ekana päivänä. Muutenkin tuntuu että eivät ymmärrä muun Suomen tilannetta tuolla “kehä 3. sisäpuolella”. Asiat etenevät yleensä hitaammin ja osin koska on vähemmän ihmisiä mukana toiminnassa. Sen lisäksi tuota viivettä tapahtuu eri syistä, mm. usein siitä ettei olla toiminnan keskiössä.
On ollut aika laihaa tuo kokousosallistuminen täällä Turussa, 2 vakiporukka-aktiivia (kolmas ei yleensä pääse paikalle vaikka koetetaan sovitella, niin siinä näköjään käy kun yksi opiskelee, toinen tekee töitä “normaalisti” ja ite opiskelun ohella hiukan työskentelee viikonloppuna) ja mahdollisesti kolmas hassu vähemmän aktiivi. Mitään yhteiskeräystilaisuuksia ei olla vielä saatu yhteensovitettua aikataulujen takia, toivottavasti sekin onnistuu pian. Sen sijaan kerääjätilanne ei ole sellainen kuin esim. jostain wikisivusta saatetaan päätellä. Wikistä puuttuu ainakin 3 Turun kerääjää, joilla on jokaisella yli 40 korttia. Lisäksi Salossa kerätään ainakin kahden henkilön voimin, joskaan en ole painostanut ketään vielä yhteyshenkilöksi sinne.
Mutta sinne luennolle. Osittain ei pystynyt keskittymään luentoihin koska ajatteli piraattihommia, osittain pystyi. Ajatteli että tauolla kysyn olisko kortintäyttäjiä, ja sitten JIT-luennolle kysyyn kun tää loppuu. En uskaltanut. JIT-kurssin salissa kävin, mutta sitten iski päälle ahdistus lopullisesti. “Tehkööt muut enemmän hommia tämän päivän osaalta, nähdään sitten kuinka hyvin tuollaiset hoputusviestit lisää tulosta” kävi päässä ajatuksena niin kuin pariin kertaan muutenkin päivän aikana.
Kotiin päästyäni luin viestin uudestaan: ei tuo oikeesti sisällön puolesta ole hoputusviesti, vaikka siltä se tuntuukin. Ehkä oon vaan väsynyt.
Katotaan nyt saanko tänään jotain tehtyä PP-juttujen suhteen. Muitakin harmittavia juttuja on, reititin pitäis varmaan buutata kun ei leiki Macin kanssa ja siivotakin vois. Taekwondo-treeneeihin vois lähtee niin kuin normaalisti, jos vaikka olis kivaa…
on syyskuu 17, 2008 on 3:37 ip
Pahoitteluni jos se maili kuulosti kovin hoputtavalta. Tarkoitus ei ollut stressata tai hoputtaa, vaan lähinnä kannustaa ja antaa ideoita. Nyt kun sen viestin luin uudestaan läpi, niin kyllähän siinä tosiaan vähän sellaistakin sävyä on huomattavissa – ei tosiaan ollut alunperin tarkoitus. Joten ihan sitä mukaa miten omat resurssit vain riittävät.
on syyskuu 17, 2008 on 9:01 ip
Se viesti vaan iski johonkin “väsyneeseen” hermoon ja ajattelin tuon purkaa että pystyy ottamaan etäisyyttä asioihin. Vois tosin tollaset dokumentoida johonkin yksityiseen paperivihkoonkin, niin ei noi turhat tunteilut muita haittaa, mutta tietty omaan blogiin kirjoittelu voittaa noi alkuperäiset “hyvät” ajatukset kuten irc-kanavalle vuodatus tai suoraan sähköpostin sinulle lähettämisen.
Objektiivisesti ajateltuna hoputtaa saa ja pitääkin, mutta subjektiivisesti reaktio voi olla mitä vaan niinkuin näet.