Nyt enemmän kuin koskaan


Ruoho vihreämpää aidan toisella puolella, vihreävöisenäkin

Kirjoitettu paikassa liikunta, taekwondo luonut nytenemmankuinkoskaan aloitettu elokuu 30, 2008
Tags: , , , ,

Pitempään on pyörinyt mielessä kirjoittaa siitä, mitä kamppailulajia harrastaisin jos en taekwondoa, mikä kiinnostaa ja mikä saattaa tulevaisuudessa syrjäyttää taekwondon. Taekwondo on hyvä laji niin kuntoilun kuin kilpaurheilunkin kannalta, mutta kaikille se ei sovi ja epäilen myös että jossain määrin se ei sovi minullekaan. Pohdinpa asiaa niin mutu-pohjalta kuin nykyisiltä kokemuksiltakin. Peruslähtökohta on “Mitä jos/ mitä tulevaisuudessa toisin”.

Ennen kuin siirryn siihen minkä lajien kokeilua harkitsen, pari sanaa taekwondon omintakeisista piirteistä: korkeista potkuista ja sen vaatimuksista, sekä sen samankaltaisuudesta suhteessa karateen ilman osaa karaten historian painolastia. Aloitan karate-suhteesta.

Se vähä asia, mitä olen taekwondon historiaan (todelliseen ja väitettyyn) perehtynyt, muodostuu mielessäni taekwondosta kuva karatesta muodostuneesta korealaistetusta lajista jossa on hieman rippeitä ennen Japanilaisten miehitystä olleista kamppailuperinteistä, taekkyonista (erillisiä perinteitä, kuin mitä kehittyi nykyiseen elvytettyyn taekkyoniin). Taekwondon etuna on tuo osan karaten perinteiden puuttumisesta (korealaistamisen myötä) sekä kaukainen (väitetty) yhteys taekkyoniin, joka mahdollistaa asiain tarkastelun helpommin nykyaikaisesta näkökulmasta: Kukkiwon korvasikin palgwe-poomset (-thulit) uudellen mietityillä taeguk-poomseilla, ja (tietääkseni) kahta kilpailemiseen tarkoitettua uutta poomsea valmistellaan tälläkin hetkellä jossain Kukkiwonin kätköissä. Lisäksi kun noin isosta ja yhtenäisestä liitosta (kirjoitan nyt täysin omasta WTF-Kukkiwon-näkökulmastani, ITF-läiset tuskin näkevät esim. tul-yhteyttä) jolla on oma tekniikan tasosta vastaava ylin organisaatio (Kukkiwon) joka levittää tietoa tehokkaasti, ja tietoa kartutetaan (mitä olen havainnut/mutu-havainnut) liikuntatieteellisen ja terveydellisen näkökulman eikä minkään qi-/chi-/ki-hömppäajattelun pohjalta.

Toinen taekwondon “havaitsemani ominaispiirre” ei sitten enää saakkaan minulta samanlaista sokeaa ihailua/ylistystä. Korkeat potkut ja sen vaatima kova notkeusharjoittelu ei vastaa omaa “terveyttä varten” -näkemystä harjoittelusta, ainakaan toistaiseksi. Toisaalta, on mielestäni terveyden kannalta notkeus/ketteryys yms. voimaa tärkeämpää noin terveydellisestä näkökulmasta. Mutta potkut korkealle? En katso mitenkään välttämättömäksi enkä myös noita pyörähdyshommia. Täytyy myöntää, kaipaan erilaista tekniikkaa, varsinkin käsitekniikkaa, kuin mihin nyt saa taekwondon osalta tutustua. Vahva potkutekninen pohja vetoaa varmasti oikein esitettynä miltei jokaiseen yleisöön (ehkä rampoja lukuunottamatta :) ) mutta kaikilla ei ole kykyä/halua pyrkiä siihen taekwondon peruspotku-osaamiseenkaan mitä perus 1. dan eli mustavyö osaa. Sitä kun mietin, en usein itsekään osaa haluta varsinkaan pyörähdyspotkuja tai ainakaan näiden kombinaatioita muiden potkujen kanssa.

Tällä hetkellä katson tulevaisuuteen ja töiden jälkeen (lopetan varmaan marraskuussa osa-aikaisen) ajattelin ensi tammikuussa aloittaa jonkin kamppailulajin alkeiskurssin ja tässä ne ajatukset suuntimoista ja kiinnostuksen herättäjistä:

Yleisemmin katsottuna voisi kaikenlaisista mutu-lähteistä kuten pelit (Tekken-, DOA- ja Virtua Fighter-sarjat) ja nettikuvaukset lähteä muodostamaan toivelistaa, mutta jos ottaa huomioon maantieteelliset ja muut rajoitukset, jää jäljelle kolme “linjaa”: “ideologisesti”, “tekniikallisesti” ja “fyysisesti” läheisemmät valinnat (eli missä ruoho vihertää “enemmän”).

  • “ideologisesti”: Kukkiwonilta saamani pinssin saatetekstissä on lause (Purpose-osio) “We also purpose to develope Taekwondo culture as an international military arts.” Minulla ei ole mitään yksilön, tai pienen yhteisönkään (tämä menee jo vaikeammaksi pohdiskeluksi) puolustautumisoikeutta vastaan, mutta kun aletaan puhumaan kansallisesta tai kansainvälisestä sotilaskulttuurista niin alan olla vahvasti koko hommaa vastaan. Vaikka tuo sana “arts” onkin monitulkintainen, on tuo nähdäkseni selkeä kannanotto sotilaskulttuurin puolesta, joten ideologisen valinnan kannalta helpompana vaihtoehtona näen aikidon (lajifilosofia!) ja capoeiran (käytännön kulttuuri-ideologia nykymuodossa, joskin jalkateknisyys ei katoa lajinvaihdossa mihinkään). En koe tätä kovinkaan ajankohtaiseksi valintakriteeriksi.
  • “tekniikallisesti”: mietin kaikenlaista kung fua (ja ehkä nyrkkeily, ip-lajitkin kiinnostaessaan kuuluisivat tähän) ja Turun valikoimaa katsomalla seuloutuu Taijiquan (tosin tuo chi paistaa pahasti silmään) koska Choy Lee Fut on laaja ja selvästi kallis (huom. suhteessa muihin kamppailulajeihin, enhän tiedä mitä tuo oikeasti tarjoaa) ja Tang Lang ei jostain syystä kiinnosta paljoa, eikä wing chunissakaan ole samaa “terveysmainetta” kuin taijiquanissa vaikka inan kiinostaakin. Tekniikallisuudessa tarkoitan varsinkin käsitekniikkaa josta on jostain nähnyt kuvailua ja muutaman youtube-videonkin ehkä. Lajinomainen liikkuminenkin kiinnostaa. Jos asuisin Helsingissä, saattaisin eksyä myös Xingyi:n tai Bajiquanin pariin, jälkimmäiseen lähinnä siihen ujutetun Pa Gua Zhangiin takia. Kohtuullisen oleellinen kriteeri, siltä tällä hetkellä tuntuu.
  • “fyysisesti” : Tämä vaatinee selittelyä ennen kuin aukenee. Fyysisempää otetta, lähempää kuin taekwondossa? Osataan taekwondossa laittaa etsimään omia rajojaan, tuosta ei ole suoraan kyse. Tarkoitan lajeja jossa kaveria ei päästetä helpolla, jos ei itseäkään. Harjoituskaveria heitellään tai sen kanssa painitaan ja ollaan läheisemmässä(?) suhteessa lajin otteluun perusharjoittelussa: ajattelen judoa, hokuto-ryu ja brasilialaista ju-jutsua sekä painia. Näistä painia taitaa olla liian myöhäistä aloittaa. Eniten kiinnostaa brasilialainen ju-jutsu, tuossa on enemmän lukottelua (lukkopainia!) kuin heittelyä, ja tuo lukkopaini on tullut vapariinkin jäädäkseen. Nuo siis kiinnostaa, muttei kyllä vapari.

Näin siis on mielestäni ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Mutta taekwondolla jatketaan tammikuulle, katotaan asiaa sitten…

Yksi vastaus kirjoitukseen 'Ruoho vihreämpää aidan toisella puolella, vihreävöisenäkin'

Tilaa kommentit käyttäen RSS tai Paluuviite kirjoitukseen 'Ruoho vihreämpää aidan toisella puolella, vihreävöisenäkin'.

  1. nytenemmankuinkoskaan sanoi,

    Pitänee täsmentää aikaisempia raapustuksia ja päivitellä muutenkin asiaa: ensiksikin, tuo “fyysinen”-kategorian pohdinta: kyllä sitä ottelun-omaisuutta löytyy ja varsinkin ottelutreeneissä. Paini taitaa ennemminkin kiinnostaa ja kyllä tuollainen aluekin jotenkin kuuluu taekwondoon (miten toimin- tilanteen kautta) varsinkin vyön tummuessa.Toiseksi: kävin tuossa 31. elokuuta Turun Jujutsuseuran esittelytilaisuudessa/avoimien ovien päivässä katsastamassa hokutoryun ja bjj:n. Ei ole niin näyttäviä lajeja kuin TKD,noi potkut lasten näytöksessä oli oikeastaan hiukan vaisun oloisia kun “arkena” näkee hienompia ja bjj-näytökset eivät taida yleensäkään aueta ei-harrastajille. Aikuiset hokutoryu-ihmiset pitivät ihan kelpo näytöksen, hidastetuin tekniikoin ja muutenkin, mutt en tiedä kiinostaako jatkossakaan

    Joka tapauksessa, taekwondoilu ei siis lopu tammikuulle vaan aikaisintaan jää tauolle kun kiinnostavamman lajin alkeiskurssi on käyty ja siihen aletaan keskittyä tosissaan.


Vastaa