Kosovon itsenäisyydestä

Palasin Lahden taekwondosuurleiriltä sunnuntaina ja aloin päivittämään tietojani siitä mitä on tapahtunut viikonlopun aikana. Päällimmäisenä asiana tuntui olevan Kosovon itsenäistyminen, jonka kaikki länsimaat tuntuivat tunnustavan lähipäivinä ja siihen liittyvä Venäjän demonisointi, kun eivät tajua “kansainvälisen yhteisön” ja Kosovon etua.

Kosovon itsenäistymiseen liittyvässä sopimustyössä presidentti Ahtisaari organisaationeen on ollut keskeisessä roolissa enkä ole yllättynyt jos media heittäytyy taas henkilönpalvontaan, vaikka luultavasti sitä vältetäänkin. Mutta vaikka pari sanaa mediassa heitetäänkin itsenäistyvän Kosovon serbien surusta, on uutisten kirjoittajiksi jälleen valittu kyklooppeja, jotka eivät ole oikeasti kiinnostuneita alueen kokonaistilanteesta taikka epäkohdista. Eli se objektiivisuudesta.

Erilaisen näkökulman Ahtisaaren toimiin saa Jorma Penttisen suomentamasta artikkelista “Johan Galtung, Hakan Wiberg ja Jan Öberg: Ahtisaaren Kosovo-suunnitelma epäoikeudenmukainen ja haitallinen rauhalle“(linkki alkuperäiseen artikkeliin , artikkeli kirjoitettu viime vuoden keväällä). Tässä maistiaisia artkkelista:

“On totta, että Serbialla on paljon sotilaallista voimaa ja poliisivoimia. Raporteissa jätetään kuitenkin jatkuvasti mainitsematta, että Kosovon albaanien melko onnistunut väkivallaton vastarinta tuhottiin, kun Yhdysvallat ja Saksa alkoivat vuodesta 1993 lähtien salaa aseistaa Kosovon albaanien äärivoimia. Näin syntyi KLA, Kosovon vapautusarmeija, väkivallattoman johtajan, Ibrahim Rugovan, selän takana.”

“Serbian tapaus on tässä suhteessa erityisen kummallinen. Vuonna 2000 Serbian monikansallinen väestö syrjäytti väkivallattomasti sodanaikaisen johtajansa, Milosevicin. Kroaatit, muslimit ja albaanit juhlivat yhä sodanaikaisia johtajiaan. Kosovon nykyiset johtajat olivat vallassa jo sodan aikana, ja meidän täytyy olla täysin varmoja, että he eivät ole sotarikollisia tai mafian jäseniä, ennen kuin palkitsemme heidät itsenäisellä valtiolla.”

“Ahtisaaren esitys on tilaustyönä tehtyä voimapolitiikkaa, josta puuttuu täysin ammattimaisen välittäjätoiminnan ja konfliktinratkaisun piirteet. Se on pitkän ajan seuraus muutamasta tosiseikasta: kansainvälinen yhteisö ei koskaan ymmärtänyt Jugoslavian kompleksista valtiota; se ei lähtenyt välittämään rauhanomaista ratkaisua 1990-luvun alkupuolella, jolloin sellainen oli vielä mahdollista; se ei koskaan käyttänyt samoja periaatteita samanlaisten ongelmien ratkaisuun; se uskoi rauhan tulevan kun ylenkatsotaan yhtä osapuolta, pommitetaan kiistanalainen alue tyhjäksi ja vallataan se.”

Muutama omakin ajatus Balkanista ennen kuin alan tuhoamaan vanhaa blogia ja antamaan festaripalutetta (kivaa oli). Leirillä minulla oli mukana matkalukemistona Alex de Waal:n Unohdettujen sotien Afrikka. Vaikka luinkin vain johdannon, Afrikan sotien yksi pääpiirteistä on etnisyyden politisoituminen eli synnyinkulttuurin mukaan alistaminen jollekin tietylle ideologialle ja samalla jonkin poliittisen ryhmän agendalle. Tämä oli nähtävissä Kenian vaalien jälkeisissä levottomuuksissa ja tällaisia piirteitä on myös Kosovon tilanteessa. Yleensäkin kansainvälisissä konflikteissa on näitä piirteitä, esim. Irak (sunnit, shiiat ja kurdit) , Afganistan (pashtunit ja muut ryhmät) ja entinen Jugoslavia (serbit, albaanit, kroaatit sekä vähemmällä päässeet sloveenit ja makedonialaiset). Onko kyseessä jotain konkreettista ihmisluontoon (laumoiksi) liittyen vai onko kyseessä valtamedian kansainvälisestä illuusiosta: media käyttää niin usein (aseellisten) konfliktien osapuolista nimitystä heimo, että joskus tuntuu että tietoisesti halutaan vähätellä kyseistä kulttuuria.