Vastaanpa mouholle
Mouho varoittaa kultiksi muuttumisesta, mutta: Lainaus:
[quote]
… Näen Z-liikkeessä ihmiskunnan parhaan mahdollisuuden selviytyä tulevasta vuosisadasta ja tulla joksikin, mistä se on uskoakseni hiljaa jossain alitajunnassaan 'unelmoinut koko olemassa olonsa ajan' (hipsukoissa linkki http://fi.wikipedia.org/wiki/Paratiisi ).
[/quote] Jos lainaus ei ole sokeaan uskoon perustuvaa eskapismia niin en tiedä mikä onko mikään sitten. Jacque Fresco toistaa alati että Venus-projektin tavoite, resurssipohjainen globaalitalous ei ole paratiisi (tai utopia). Jacque kovasti koettaa selittää että se on vain monessa suhteessa parempi paikka elää. Esim. varkautta luultavasti esiintynee vielä sielläkin, mutta huomattavasti vähemmän. Herää pahvi, paratiisia ei ole! Paratiisi on idelistinen käsite, ei mikään reaalimaailman tila. Ei nyt eikä varsinkaan tulevaisuudessa. Sivuhuomautuksena, wikipediasta löytyi mielestäni asiaan sopiva kultin ( http://fi.wikipedia.org/wiki/Kultti ) tunnusmerkki: 'Maailmanlopun, messiaan, avaruusaluksen tai jonkin muun tulevaisuudessa tapahtuvan odottaminen'. Miten on, onko paratiisin odottaminen tervettä? Lainaus:
[quote]
Pidetyn johtajan vikojen vähättely, puolustelu ja sokea kieltäminen ovat mielestäni juuri sellaisia vajavaisesti toimivia toimintatapoja jotka tulee kyseenalaistaa ja vaihtaa parempiin. Vaihtaa ne esimerkiksi rakentavaan kritiikkiin, vaikeiden ja typeriltäkin tuntuvien kysymysten kuunteluun ja niihin vastaamiseen mahdollisimman suoraan, rehellisesti ja yksinkertaisesti. Jos kysymyksiin on vastattu jo, internetistä voi helposti osoittaa vastauksen sijainnin.
[/quote] Oikeastaan tuosta merkitsevä on vain viimeinen lause tässä kritiikissä, loput asiayhteyden takia. Mitä tulee kysymysten vastaamiseen, niin aloitetaan ensin PJ:n radioaddressissa vastattuihin kysymyksiin: PJ on tehnyt Z-päivän 2009 jälkeen suunnilleen joka toinen viikko radioaddresseja ja viime aikoina useammin (hatusta 25 kpl tähän päivään mennessä) joissa on vaihtelevissa määrin vastattu kysymyksiin (hatusta 15 kpl keskimäärin, viime kerralla käytettin melkein koko aika niin tuli 25). 25 * 15 = 375 erilaista kysymystä pelkästään radioaddresseista (jokainen useiden minuuttien mittaisilla käsittelyillä) , tähän päälle kv. chapterimiiteissä käydyt asiat, eri tiimit, eri maiden liikkeet, asiat joita ei ole varsinaisesti käsitelty missään laajemmin… aika paljon muistettavaa muutamalle kymmenelle irc-kanavalla hengaajalle. Joo-o, 'Jos kysymyksiin on vastattu jo, internetistä voi helposti osoittaa vastauksen sijainnin', todellakin "helposti". Suosittelen lämpimästi omatoimisempaa otetta asioiden selvittämiseen. Asiasta tietämättömien ihmisten kanssa keskustelun jatkaminen ad nauseam ja heidän vakuuttelu asian tärkeydestä ei ole asioiden selvittämistä vaan alkaa lähestyä "ristiretkeä". Lainaus:
[quote]
Itse en voi tällä hetkellä vilpittömästi kehottaa ihmisiä tukemaan hyvää toimintaamme ja ostamaan vaikkapa Z-liikkeen t-paita netistä, koska en tiedä mihin voitot todella käytetään. Valitettavasti rahajärjestelmässä on vain niin vaikea luottaa ihmisiin, että se luottamus on mielestäni ansaittava.
[/quote] Niin kuin aikaisemmin totesin, en edes suosittele näitä juttuja. T-paidan tai DVD-lejen hommaaminen toiselta mantereelta on "ympäristörikos". T-paidan hommaamisessa saattaa olla joku pointti jos sen hommaa lähempää, mutta DVD-levyt ovat sinällään turhakkeita jokaiselle tietokoneen omistajalle. Tuolta jenkkilästä tilattavissa DVD-levyissä on muuten ne vanhat & todella huonot suomi-tekstit, että joka suosittelee DVD:n tilaamista jenkkilästä on joko päästään vialla tai sabotööri. Itse olen varsin välinpitämätön tuon myynnin suhteen, niin kauan kuin se pysyy yksityshenkilön tekemänä. Pidän hieman absurdina että ihmiset näkevät fyysisten esineiden hommaamisen jotenkin keskeisenä toiminnan tukemisena, kun tällä hetkellä asialle omistautuminen -tiedon levittäminen ja oman tietämyksen päivittäminen – on tärkeää. Haistattakaa pitkät tuolle kaupalle! On muuten mielenkiintoista miten rahajärjestelmä kylvää epäluottamusta yksittäisiin ihmisiin ja samalla vahvistaa luottamusta yrityksiin suhteessa yksilöön. Harva kyseenalaistaa ravintolan tai kahvilan (voi pojat että näitä on paljon) mahdollisuutta tarjota evästä, mutta jos olisit nälkäinen ja vastaan tulisi henkilö joka sanoisi "Onko nälkä? Tuu meille syömään, teen aterian viidellä eurolla." , lähtisitkö hänen matkaansa? Mutta joo, viimeiseen sivuhuomautukseen. Pidän itse Mouhon huolta kulttiutumisesta jotenkin absurdina, siis suhteessa muiden ihmisten huolestumiseen asiassa. Yllä mainitun paratiisin odottelun lisäksi on muita huolestuttavia piirteitä: näen esim. että vaikka Mouho mainitsee useamman kerran tieteellisen metodin ja että "me pyrimme tulemaan muutokseksi jonka haluamme nähdä maailmassa", hän toimii sokean uskon varassa. Tästä on eräs varsin selvä tapaus nyt pinnalla: Z-päivä on tulossa ( http://zday2010.org/ ) ja olemme olemmat järjestämässä samaa tilaisuutta tänne Turkuun. Meille on tällä hetkellä varattuna tila johon mahtuu kymmeniä ihmisiä, ja joka on selvästi isompi kuin ne tilat joissa olemme aikaisemmin tapahtumia järjestäneet. Näihin aikaisempiin tilaisuuksiin on saatu ihan kivasti ihmisiä mutta ei ketään todellakaan ole joutunut ovelta käännyttämään, aina muutama ihminen vielä olisi mahtunut lisää. Varattu tila on hinnaltaan todella halpa ja sijainti loistava, ja oli vielä siis selvästi isompi kuin aikaisemmat tilaisuudet. Viime aikoina Mouho on puhunut useasti sitä, että pitäisi hommata isommat tilat, samasta paikasta (kapasiteetti sadoissa ihmisissä), "jos tulee enemmän ihmisiä". Ensinnäkin , hintaerotus pienemmän ja isomman tilan välillä on jotain useamman sadan euron luokkaa (muistaakseni lähellä tonnia, en ole varma muististani), että kyllä se lisäkapasiteetti on varsin iso sijoitus (tässä ei ole vielä mitään uskoon liittyvää). Hän ei ole puhunut mitään muista vaihtoehdoista, eli hän ei toimi parhaan saavutettavissa olevan tiedon mukaan. Keräilin aikaisemmin varsin lyhyen listan paikoista jossa voi Turussa kokoontua, tässä: http://www.zeitgeist.fi/wiki/Turun_kokoontumispaikkoja , tuosta voi aloittaa JÄRKEEN PERUSTUVAN paikanvalinnan. Kustannusten suhteen voisi olla tarkka, ja koska tilaisuus järjestetään nyt ravintolassa (juottolassa), kaiken ikäiset halukkaat eivät välttämättä sinne edes pääse tai halua tulla. Toisekseen: niin kuin sanoin, aikaisempiin tilaisuuksiin olisi mahtunut enemmän ihmisiä. Mikään ei indikoi että saisimme nytkään salin täyteen. Se on mahdollista, mutta ainakaan itsellä ei ole mitään mittaria joka näin näyttäisi ja pidän ajatusta epärealistisen optimistisena. Mouho siis toimii nähdääkseni uskon, tai ainakin toivon, varassa. Kolmanneksi: meillä on ollut tapahtumissa hyvä konsepti että ensin katotaan dokkareita ja sitten keskustellaan, ja ilmapiiri on ollut, jossei intiimi, niin ainakin hyvin tuttavallinen näissä keskustelutilaisuuksissa. Nyt jos hommataan selkeästi isompi tila, tämä intiimiys katoaa hyvin helposti, oli se tila sitten täynnä tai tyhjä. Se että mouho haluaa heittää tämän pois on joko ajattelemattomuutta tai siitä uskoa siitä että pintakosketus paikalle tulleeseen massaan on tärkeämpi kuin yhteiset pohdinnat helposti lähestyttävissä merkeissä, ja jokainen orientoi itsensä sitten kohti 'oikeaa tietoa'. Päätän asian käsittelyn tähän, vaikka jotain oleellista luultavasti jäikin mainitsematta. Muihin asioihin, eli siihen toimintalistaan. Nämä asiat koen oikeasti tärkeiksi tällä hetkellä: Kaikki Z-päivään liittyvä toiminta:
* käytännön järjestelyt
* oman tiedon päivittäminen kysymyksiin vastaamista varten
* valmisteluiden tilantesta perillä oleminen
* mahdolliset luentovalmistelut (ja myös Tampereen ja Helsingin sosiaalifoorumien valmistelut ovat ajankohtaisiksi tulossa. Tämä asia koskee tosin lähinnä luentotiimiä)
* ? Kommunikaantion ja 'lingvistisen työn' ongelmien selvittäminen * mediatyö ja sosiaalisen median (parempi) hyödyntäminen
* esim. irc-galleria ja youtube ovat tiedonvälittämiskanavia joista olen itse kiinnostunut, ja joissa näen paljon hyödyntämätöntä potentiaalia
* on tärkeää luoda materiaalia itse eikä vain toimia kääntäjänä ja toistimena jollekin vieraskieliselle viestille (tästä onkin loistava loistava esimerkki Z-radio http://www.mikseri.net/zradio/ )
* myös esim. blogien ja mielipidekirjoitusten kirjoittaminen on tärkeää, liikkeen pitää löytää kaikki ne mediat joilla voi tavoittaa ihmisiä ja sitten jokaisen aktiivin keskittyä niihin medioihin jotka itselle luontuvat parhaiten.
* asiasta kiinnostuneiden ihmisten tietopohjaa tulee tietoisesti pyrkiä lisäämään
* käännöstyöt
* tämä on alue johon en itse ole hirveästi osallistunut, mutta jossa on käsittääkseni paljonkin työsarkaa. Jos pystyt osallistumaan, tee se!
* tarjolla on useita projekteja * tapaamisista tiedottaminen
* tulevista tapaamisista annettavaa tiedotusta tulee parantaa! Ihmisten pitää tietää milloin tapaamiset ovat, mitä niissä käsitellään ja ovatko ne millä tavalla henkilökohtaisesti merkittäviä. Tämä koskee erityisesti kansainvälisiä tapaamisia: oma kokemus on että ne ihmiset jotka ovat osallistuneet kansainvälisiin tapaamisiin VoIP:n kautta ovat kokeneet saaneensa jotain oleellista näistä tapaamisista.
* menneistä tapaamisista olevat tallenteet tulisi olla helposti löydettävissä ja niistä olisi hyvä olla jokin kirjallinen lyhennelmä saatavilla, mikäli kesto on ollut yli puoli tuntia. Tässä on miltei aloittamaton työnsarka.
* Fyysisiwtä tapaamisista ja tapahtumisista tulisi olla selkeitä, helposti kopioitavia/viitattavia tiedotusmalleja jotka ovat hyvin esillä.
Metatyö eli työkalujen parempi hallinta
* tärkeiden asioiden tiedottaminen ja muu käsittely foorumilla. Näen että ainakin itsellä on suuria puutteita itselle tärkeden asioiden foorumille laittamisessa
* wikin parantaminen ja käytön laajentaminen
* Tampereen tapaamisessa ( http://www.zeitgeist.fi/wiki/Suomi-tapaaminen_2010 ) sovimme että tärkeä tieto keskitetään wikiin – pitää kartoittaa mitkä oleelliset asiat ovat puuttelliisest merkattu tai puuttuvat kokonaan wikistä
* artikkelien luokittelu ja muu indeksointityö ovat esimerkkejä asioista joissa wikin käytettävyyttä pitää parantaa.
* wikin ajankohtaisuuden ja ajan tasalla olevan tiedon parantaminen Imagonmuutostyö
* Nettifoorumeja tulisi käydä läpi harhakäsitysten korjaamiseksi
* On tärkeää että kommentoidaan mahdollisimman rehellisesti, projektoimatta omia toiveita Venus-projektiin liittyen: on jo kyllin hankalaa taistella toisten projisoimia kauhukuvia vastaan.
* Omia projektioita tulisi karsia tietoisella työllä, vaikka sitten porukalla Luonnollisesti jokaisen tulisi myös pohtia Venus-projektin arvopohjaa itsekseen ja miettiä ovatko omat arvot yhteensopivia Venus-projektin arvojen kanssa. Arvojen seurauksia olisi myös syytä punnita, ja jos arvot ovat keskenään ristiriidassa, ristiriita pitää ratkaista jollain tavalla: joko omat arvot kyseenalaistamalla tai mikäli tämä ei vaikuta mahdolliselta/järkevältä, todeta ettei 'tää sitten ole mun juttu' ja muotoilla oma synteesi näistä jutuista. Luonnollisesti asia ei ole mitenkään kiireellinen, mutta asia on hyvin oleellinen jos aikoo harrastaa esim. tiedotusaktivismia. Jätän pari kohtaa pois aikaisemmin laatimastani toimintalistasta koska haluan saada tämän tekstin valmiiksi. Lisäksi en rupea enää läpilukemaan tätä kirjoitustani, jossa on tässä vaiheessa jo yli 20 000 merkkiä, pahoittelut lukijalle. Haluan kuitenkin palata vielä alun asiaan hieman eri näkökulmasta. Yksi erityisesti ärsyttänyt piirre miksi kirjoitan tätä on se, että mouho vihjailee ei ollenkaan peitellysti että liikkeestä on tulossa kultti samalla kun ei itse omaa minkäänlaista itsekritiikkiä asian suhteen. Rahaa ollaan valmiita heittämään tuuleen ja analyyttisyyttä omaa aktivismia kohtaan ei löydy (tai en ole huomannut). Puhutaan esim. paratiisista ja tieteellisestä metodista ilman häivääkään konkretiasta. Erityisesti kuitenkin ärsytti Peter Josephin toimintaan ja rahaan fiksautuminen, sekä se että hän piti minun ynsää asennetta merkkinä siitä että olen jotenkin tunteellisesti kiinnittynyt Peter Josephiin kuin kultinjohtajaan. Peter Joseph ei todellakaan mielestäni ole mikään erityisen korvaamaton henkilö liikkeelle: itse asiassa hän on monessa asiassa esteenä liikkeen kehittymiselle. Luentotiimin (siis kansainvälisen, ei suomen) muodostumisen esteenä on ollut nimenomaan se että Peter haluaa hyväksyttää luennoista kiinnostuneet henkilöt ennen kuin heidät tunnustetaan liikkeessä hyväksytyiksi luennoitsijoiksi, ja kuulema tätä aletaan tutkailemaan Z-päivänä tyyliin 'tee ustream-palveluun webcast esityksestä, koetamme kurkkailla millaisia esityksiä pidätte'. Luentotiimi on kuitenkin ollut ajatuksena esillä ja puoli vuotta ainakin , silloin minä siitä kuulin. Toki Peter Joseph on tehnyt molemmat Zeitgeistit (siis myös sen liikkeelle taakkana olevan ekan foliopelotteluleffan) ja käynyt luennoimassa, ja organisoi asioita kulissien takana. En kuitenkaan pitäisi esim. äkillistä kuolemaan mitenkään keskeisenä asiana liikkeen toimintakyvylle, 'moving forward'in valmistumatta jääminen saattaisi toki harmittaa (tai sitten ei, alan vähän pelkäämään että siitä tulee jotain vähemmän miellyttävää tuon PJ:n rahafiksaation takia). Organisoitumisen kannalta on aika paljon tärkeämpi henkilöitä henkilöitä tällä hetkellä: Gilbert eli DarkDancer on ehdottomasti tärkeä henkilö kansainvälisen yhteistyön kannalta, Niel Kiernan pitää omaa radioshowtaan ja osallistuu muutenkin varsin aktiivisesti asioihin, TankTop, lukas ja muutamat muut tyypit huolehtivat infrasta tällä hetkellä, paikalliset organisaattorit joita on ihan liian paljon muistettavaksi, lingvistisen tiimin Gmankin jopa ehkä kuuluu samaan kategoriaan. Joo, tää on tämänkertainen satsi. Pahoittelut vielä typoista. sarjuva eli JSV
Miksi olen mukana Zeitgeist-liikkeessä
JSV eli sarjuva
Budogaalaa, mudoarkea
Zeitgeist-tapaaminen Tampereella viime lauantaina: asiat kehittyvät lupaavasti
Kun Lahdestakin parivaljakko pääsi paikalle, Eetu karioja piti lyhyehkön esityksen johon yleisö kommentoikin – ei siis oltu hiljaa kuin irkossa vaan oltiin vuorovaikutuksessa ja varsin rakentavassa sellaisessa mielestäni. Suomen juttuja esityksessä, Eetun mielipiteitä ja yleisön kommentteja – tuntuu että ollaan aika samoilla linjoilla tällä hetkellä liikkeen kehittämisen suhteen. Tai läsnäolijat olivat.
Muodostui myös Z-päivän järjestelystä vastaava joukkue ja DVD-tiimi, ja näillä on varsin selvä syy olemassaoloon. Nyt näyttää että ainakin Helsingissä, Turussa ja Tampereella tapahtuu 13.3. tai siinä paikkeilla, Z-päivänä. Päätettiin että tehdään kaksiosainen ohjelma, näytetään sekä ‘Zeitgeist : Addendum’ että yksi Peter Josephin luento, ja molempien jälkeen vastaillaan kysymyksiin. Mahdollisesti luentotiimikin saa jotain aikaiseksi, ja pieni suomalaiseen mielenmaisemaan sopiva luentokin pidetään. Joka tapauksessa, hyvältä näyttää.
Tavoitteita uudelle vuodelle
Uuden vuoden aattona jotkut tekevät 'lupauksia' tulevalle vuodelle samalla kun toiset ovat äänekkäästi lupaamatta mitään. Itse tyydyn asettamaan tavoitteita, ja pohdiskelenkin asettamiani tavoitteita seuraavassa. Nämä ovat pidemmän aikavälin pohdintojen tulosta.
Olen pohdiskellut miten omaa elämää pitäisi paremmin hoitaa, ja tässä vuodenvaihteen lomalla on tullut kvantitatiivistakin tietoa siitä että parannettavaa on. 80 kiloa on liikaa painoa meikäläiselle, 75 kiloa on sen normaalipainon raja ja 60 kiloa alaraja, elikkä onpas tästä lähdettävä laihduttamaan sitten. Hapkidossa käyn jatkossakin, tavoitteena on 2 kertaa viikossa jos on paljon muita menoja ja normaalisti 3 kertaa ainakin. Gym2000 tarjoaa ihan kohtuullista jumppa-lippua kahdelle viikolle ja sain taekwondoseuraltakin vanhan harrastajan paluutarjouksen. Pitänee hyödyntää, ja jos ajattelen pudottavani 10- 15 kiloa pysyvästi ja 20 kiloa ens'alkuun niin tekemistä riittää vuodelle siinäkin.Itsensä parantaminen ei ole kaikki kaikessa jos ympäröivä yhteiskunta ei ole täydellinen: muidenkin kanssa on toimittava itsensä ja muiden parantamiseksi, ja ylipäänsä maailman. Sitouduin parin järjestön toimintaan menemällä paikallistasolla yhdistysten hallitusten varajäseniksi: toinen on Piraattipuolueen Varsinais- Suomen piiriyhdistys ja toinen Turun vapaa-ajattelijat ry. Sen lisäksi ajattelin mennä mukaan Pakolaisvun Turun toimintaan, osaksi sen takia etten tiedä mitään maahanmuuttajien arjesta, osaksi sen takia että alkaa sapettaa kaiken mailman netsit, joiden aivoitusten jäävuoren huippu näkyy hommawatchissa ja muuallakin ihan etsimättä. Zeitgeist-liike sitten pitemmän tähtäimen suunnitelmana maailman kieroutunen talousjärjestelmän korvaamisena hyvällä, teknologiseen kehitykseen ja tieteelliseen metodiin perustuvalla yhteiskuntamallilla. Opinnot ja muu normielämä on huonolla tolalla, ja mietin että pitäisi vaihtaa alaa ja sitä ennen saada töitä ennen kuin koulut taas alkaa loppukesästä. Kirjastossa on tullut oltua sivarina ja muutenkin, ehkä siitä sitten ura urkenisi. Katon parit tentit nyt keväällä kuitenkin, jos jotain kehittyisi… Kohti parempaa tulevaisuutta!
Korruptio hahmottelua
Viime aikoina korruptio on pohdituttanut minua erityisen paljon. Tuo kansantalouden ja oikeudenmukaisuuden uhkaaja on nostanut päätään mitä erilaisimmissa paikoissa.
The Real News Network hiljan teki videojournalismia siitä miten Kabulin tietyyöt eivät etene vaikka rahoituksen piti olla selvä: Korruptio on kyllä ihan suomalainenkin ongelma: hiljattain suomalaisessa mediassa käytiin vaalirahoituskeskustelua mm. Nova Groupista, ja koko mediasirkus päätyi Matti Vanhasen talon rakennusmateriaaleihin, jostain käsittämättömästä syystä juuri sinne, eikä mihinkään merkittävämpään asiaan kuten selkeisiin numeroihin. Uusimmasta Voima-lehdestä sai lukea Brasilian maattomien liikkeen edesottamuksista Stora-Enson kanssa, ilmeisesti jotain Suomi-rahoitteista viranomaisten taivuttelua harrastetaan sielläkin päin. Entä mitä tekee Patria, tämä asevarusteludiilejä tekevä valtionyhtiö joka myy tavaraa vaikka Israeliin, EU:n kielloista huolimatta? Onpa Patria euroopan sisälläkin päässyt rikostutkimusten kohteeksi, olikohan kyse ihan vanhanaikaisesta lahjonnasta? Pitänee selvitellä tätä suomalaisen kaupan osaamisen vyyhtiä… Petri Lagukseltakin sai kuulla aika mielenkiintoisia juttuja suomalaisen maataloustuotannon eksoottisista piirteistä viime lauantaina. Ei jätä aihe kylmäksi. Asioita pitänee tutkia enemmänkin, eihän tässä päässyt kunnolla edes alkuun. Piraattipuolueasioissa kun oltiin nimellisesti liikkeellä lauantaina, niin eipäs unohdeta suurten mediateollisuusyritysten lobbya, joka on Peter Sunden, tuon mahtavan Pirate Bay-palvelun työläisen, mukaan korruptoitunein teollisuuden ala. Vaikkei hän mielestäni oikeassa olekaan (ainakin aseteollisuus kiilaa edelle omassa listassa) niin kyllä hän hyvin lähellä totuutta kuitenkin on. No, tarkoitus olikin samalla testailla posterous-palvelua. Korruptiovapaata tulevaisuutta kaikille, ja siihen mennessä taistelutahtoa. Kyllä tää maailma muuttuu fiksummaksi kun jaksetaan muuttaa asioita. Ja hyviä pyhiä kanssa jos en jostain syystä jaksa blogahtaa ennen ensi vuottaTalvi tullee, vakoilu tullee myös
Blogia pitkästä aikaan taas, eikä mitään järkevää taaskaan. No, elämässä jotain on kuiitenkin tapahtunut. Siis ennen vakoiluasiaa (niin kuin tuo masentava vääjäämättömyys kiinnostaisi. Itse olen ollut asian protestoinnin suhteen ainakin yks laiska paska).
Elämä etenee, opinnot ei välttämättä, eipä siitä enempiä. Lopetin sitten taekwondon tai toivon mukaan se siirtyi tauolle ja jatkan sitä myöhemmin. Taiji jäi tutustumiseksi. Olen aloittanut sin moo hapkidon syksyllä ja pääsin hiljan keltaiselle vyöasteelle. Tosi kiva kokemus, alku-tanjun ja loppumietiskely ovat mielenkiintoisia lisiä aikaisempiin kamppailukokemuksiin, samoin painiminen. Lukkoja ja irtautumisia on ollutkin taekwondossa hieman, nyt enemmän ja potkuja on tainnut olla ekaan vyöhön vaadittuna enemmän kuin mitä taekwondossa opin, mutta mitään muotoja eli liikesarjoja eli poomseja ei ole ilmennyt vastaavasti. Piti aloittaa brassi-jujutsu mutta flunssaannuin ja kuulemma alkeiskurssilla olikin jotain sata ihmistä että ihan hyvä valinta tuli tehtyä.
Piraattihommat ajattelin jossain vaiheesssa lopettaa mutta jossain vaiheessa mieli pyörtyi uudelleen “vanhalle kannalle” ja oon nyt Varsinais-Suomen piiriyhdistyksessä hallituksen varajäsen. Hakupaperit yhdistykselle taisi lähteä eilen ettei se mitenkään virallista oo tms. vielä. Tietyt asiat pännii puolueessa, muita (hyviä) vaihtoehtoja ei käytännössä ole. Olen edelleen hiukka politiikkavastainen siinä mielessä että tämä nykyinen systeemi on huono ja aina huonompaa tulee riippumatta ketä siellä on päättämässä. No, kattellaan asiaa ja kattellaan mitä piraatit tekee. Ei ole kenenkään puolueen toimijoiden erinomaisuudesta tullut enää vakuuttuneeksi vakuuttuneeksi, harvinaisen tavallisia ihmisiä ovat. No ehkä sitä korruptioitavuutta on vähemmän kuin vanhoilla, kuka tietää.
Blää ja blöö, tässä tältä erää. Moderointipolitiikkana pysyy edelleen esimoderointi, koska se tuntuu fiksulta.
PS. Tuntuu että tekee mieli tehdä youtube-videoita jossain vaiheessa. Uusi läppärikin, webcamia pitänee testailla samalla
PPS. Niin joo se vakoilu. Tässä kaks linkkiä, ottakaa ite selvää. Eilen otin humalassa tuon lain voimaantulon vastaan, että siinä tunnelmat, eli väsynyt vastaanotto. http://www.piraattiliitto.org/uutiset/2009/12/ruotsin-fra-vakoilu-alkaa-hyvasti-kirjesalaisuus-lahdesuoja-ja-yksityiselaman-salat http://www.digitoday.fi/tietoturva/2009/12/01/ruotsi-lykkaa-televerkon-salakuuntelua/200924829/66
Aaltoilua ennen asiaa
… jep, jätänpä moderointipolitiikan ja muun tärkeän/tärkeähkön vielä hetkeksi hautumaan. Sen sijaan kirjoitan eräästä jonninjoutavasta asiasta, joka on nörttihuumoriakin hyvin saanut aikaan.
Tämä niin sanottu tulevaisuuden innovaatioyliopisto (kekseliäisyysyliopisto olisi liian selvä valhe), Aalto-yliopisto on sitten keksinyt omassa imagonrakennuskilpailussaan valita jotain varsin käsittämätöntä, vai pitäisikö kirjoittaa kä?sitt!ämätön”tä ? Kyseessä on kuitenkin myös teknisen tiedon kanssa pelaavasta laitoksesta, jossa ainakin ohjelmointipuolella merkistöjen kanssa jäsennetään esimerkiksi ohjelmoinnissa, ja tuollaiset vaikuttavat naurettavilta tietyssä valossa.
Asia on toki saanut luovat mielet liikkeelle: oma ohjelmointikieli (joka tosin käännetään jonkin leet-kielen kääntäjän kautta), käännös-skripti aallolle ja jossain näin sellaisenkin web-viritelmän joka “aallottaa” sivun.
Mutta joo, on aika turha tätä j!ärj?ettöm”yyt”tä sen enempää vatvoa. Eihän asia luultavasti minuun mitenkään vaikuta tämän viihdearvon lisäksi.
Metailua ja muuta
Juu, on tullut pidettyä taukoa bloggaamisesta ja muustakin. Syitä on monia.
Pari projektia pois
Eli jätän ajanpuutteen takia ainakin valvontakameraprojektin ja yhden lakiin liittyvän projektin jonka dumppaan toistaiseksi. Ajankäyttöäni en edelleenkään osaa hallita tarpeeksi, ja lihonnutkin olen jossain vaiheessa, joten alan vähän katsomaan miten syön ja koetan jatkossa kerjetä taekwondoakin harrastamaan. Tai chi on ollut todella kivaa.
Brassijujutsu käy edelleen ajatuksissa, kai se pitää syksyllä aloittaa